Tervetuloa tavallisen elämän pariin!

Kirjoitan ihan tavallisesta elämästä tavallisesta maalaismaisemasta. Tässä blogissa ei ole mitään ylellisyyttä eikä tämä edes yritä olla mitenkään erikoinen :) Silti toivon, että joku kommentoi ja tuo julki omia ajatuksiaan.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kesää 2014 kohti

Niinpä nuo päivät ovat vierineet ja vierivät, kun ei ole ehtinyt tänne mitään blogiteerata!  Talvi oli niin lumeton ettei ikimaailmassa ole moista ollut.


Töissä on kuljettu ahkerasti, vaikka ei aina olisi niin huvittanutkaan.  Toinen opiskelijoistamme valmistui kevään aikana ja toinen tulee kotipaikkakunnalle kesätöihin.  Tähän kotiimme tehdään pientä remonttia :D ja talon peltikatto saa uuden tilalleen.  Mielenkiinnolla saa odottaa miltä talo näyttää loppupuolen kesää. Ihan itse ei ehditä tekemään kaikkea, vaan tuttava tulee rakennustaitavana toteuttamaan suunnitelmaamme.

Talo jouluvalaistuna jouluna 2013!


Kevät on loppujen lopuksi edennyt tosi hitaasti.  Päivällä on aurinko näyttäytynyt ja tänäänkin oli 11-12 astetta lämmintä, mutta öisin on ollut jopa useita asteita pakkasia, niin eihän silloin mikään kasvu edisty.  Aamulla ajelin autolla kohti Seinäjokea, niin peltoaukealla näkyi useampi teeriukko soitimella ja paluumatkalla perinteisellä nevalla oli vesisilmälleessä joutsen.  Neva on sellainen missä pesii yksi joutsenpari joka kesä; ovat omakseen ottaneet!

Koulutuspäivän anti oli mielenkiintoinen ja voimia antava, vaikka toisen asteen koulutuspaikkatilanne ei välttämättä ole paras mahdollinen.  Esko Aho oli hyvä luennoitsija.  Muillakin oli hyvää sanottavaa ja oi sitä Tiina-Maija Koskelan laulua kera Seinäjoen kaupungin orkesterin.


torstai 7. marraskuuta 2013

Pitkästä aikaa

Päätin taas ottaa blogini esiin ja laittaa jotain tähän. Kesä meni pyöräillen 1430 km ja sain omalla nimellä varustetun Mestaripyöräilijäpokaalin :D.  Kaupunkimme liikuntatoimi jakoi niitä muutaman taukovuoden jälkeen. Syksy onkin sitten ollut työntäyteinen ja viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet flunssan ja keuhkokuumeen kourissa.  Keuhkokuume on melkoinen, voimia vievä sairaus ja se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.  Nyt vaan toivoa sopii että on ohitse.

Loppukesästä nuorempi tytöistä kihlautui poikakaverinsa kanssa ja samantien lähti muutamaksi kuukaudeksi vaihto-oppilaaksi ja se on ollut kokemisen arvoinen aika meille kaikille.  Vanhempi tytär puolesta pakertaa lopputyönsä parissa ja valmistunee lähiviikkojen aikana.  Sekin on iso asia meille kaikille. Tällä tavalla elämä on melko lailla mukavissa uomissa. Lapset tuntuvat löytävän paikkansa ja silti tiedän että koti on heille tosi tärkeä.

Joulu tuntuu lähenevän, kun seuraa noita facebook-kirjoituksia niin siellä jo hehkutetaan kynttilöiden polttamisesta, glögin juomisesta ja joulukoristeiden esille otosta sekä jopa joululahjojen paketoinnista.  Voi, voi miten ehdin mukaan.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Eka työpäivä hiihtoloman jälkeen

On se kumma, että aina "jännittää" töiden alku! Ja mistä sen tietää?  No siitä kun yöllä ei nukuta tai nukuttaa huonosti ja heräilee jatkuvasti mukamas asioihin joita olisi pitänyt tehdä loman aikana työn eteen.  No mutta loma on loma ja työt tehdään sinä aikana jona oikeesti saadaan palkkaa :P  Vaikka kuinka itselleen vannottaa että nyt nukutaan ja huomenna hoidetaan tekemättömät työt niin ei se auta.

Puoliväsyneenä sitten raahauduin työn ääreen ja hoidin päivän pasmojen mukaan ja ihan hyvinhän se meni.  Työkaverilla oli ihan samat tunnelmat. Tosin hän oli valitettavasti ollut sairaana koko viikon.  Työnantajalle tulee "edulliseksi" kun sairastaa loma-aikana :D

Päivän päättyessä tunsin oman kurkkuni kutittavaksi ja hieman viluttikin.  Tulin kotiin ja join makoisaa marjamehua ja toivon että tauti ei saa valtaansa.  Tällä viikolla on niin monenmoista: talkootyötä varten kokous, ammattiyhdityksen kokous ja keilausvuoro, kummipojan mummun hautajaiset ja liikuntaa ehdottomasti pitää pystyä harjoittamaan.  Tänä iltana menen vielä vesijumppaan, keskiviikkona vesijuoksua ja kahvakuulailua sekä perjantaina aamulla vesijuoksua.

No katsellaan viikon kulkua.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Maaliskuu alkaa

Tätä vuotta on jo kulunut kaksi kuukautta eikä voi muuta sanoa kuin että aika lentää.  Työssä on ollut kovasti tekemistä ja eikä aina kaikki niin positiivistakaan, mutta onneksi on työtä.  Talven flunssakausi on sivuuttanut minut kokonaan ja se on hyvä asia.

Vesisateista oli eilisen päivän, mutta säätieto lupaa tälle päivälle illasta alkaen pakastuvaa.  Illalla osallistuin kuutamohiihtoon, vaikka nyt kävi niin ettei kuuta edes näkynyt kuin vasta aamulla herätessäni :)  Hiihtotahtia kuuttomuus ei haitannut, sillä reitillä oli soihdut palamassa ja lisävaloa antoi otsalamppu, joka oli minulle ihan välttämätön.  Mukavaa että paikkakunnan liikuntatoimisto järjestää tällaisia pieniä mukavia tapahtumia.  Kelistä huolimatta ihmisiä oli ladulla ja vielä kodalla paistamassa makkaraa.

Viime viikonloppu kului Rovaniemellä Remusta lenkittämällä, shoppailemalla ja vaeltamalla ihanissa tuntirimaisemissa Ounasvaaran alueella www.ounasvaara.fi.  Sunnintai-iltana tapasimme Rautiosaaren väkeä.  Olisihan sitä ollut pohjoisessa pitempäänkin, mutta kotona on lomalla ehdittävä tehdä jotain... no ainakin siivottava :P Paluumatkalla tutustuimme Kemin lumilinnaan ja se oli näkemisen arvoinen paikka!  Pysähdyimme myös Ylivieskassa ja kahvilla Kaustisella.



Tulevan viikonlopuna aikana kotiin tulee toinen opiskelijatyttö ja hiihtelemme mikäli kelit sallivat, mutta ainakin AngryBirds -kakku tehdään :D



tiistai 13. marraskuuta 2012

Marraskuuta

Olipa hieno ilma tänään eli pakko kirjoittaa ilmoista :)  Koko syksy on kulunut melkoisen sateisissa merkeissä eikä se sen kummempaa huomisellekaan luvannut tuo säätieto.  Mutta tänään töiden jälkeen kävelin  kuutisen kilometriä nauttien auringonpaisteesta ja raikaan kuulaasta ilmasta eli oli pari astetta pakkasta.  Lenkkipolkukin oli kuiva ja huomasin että yllättäen matkan varrelle oli tullut iso aukko, josta oli melkoisen nopeasti kaadettu puut. Puut olivat jo kasalla ja omat kasat oli haketustakin varten; vienevät  tähteet kaukolämpökeskukseen.

Kävellessäni sain palautella mieliin mitä syksyn aikan on tapahtunut: Vaasa, Rovaniemi, Tampere ovat päällimmäiset kaupungit vähän etäämmällä kotoa missä olen käväissyt vähän vaeltamassa, vähän shoppailemassa ja aikaa kuluttamassa opiskelevien tyttärieni luona.



Polkupyöräily on kesän paras harrastus ja viime kesän aikana pyöräilin mestaripyöräilijäksi 1410 km mittaisella pyöräilyllä.  Voitin sen ansiosta arvonnassa polkupyörän, joka on vielä lunastamatta!  

Kristiinankaupungissa en ollut koskaan aikaisemmin käynyt, joten sinne suuntasimme yhdeksi viikonlopuksi tosin moottoripyörällä.  Kaunis pikkukaupunki on aurinkoinen ja lämmin ja viihdyimme lauantaipäivän kalamarkkinoilla.  Muutenkin moottoripyöräilimme jonkun verran.


 Rovaniemen pohjoispuolella vaelsimme Vaattunkikönkään reiteillä ja sielläkin oli vetistä, mutta hyvin suoriuduimme pitkospuita pitkin nuotiopaikalle ja grillattavat eväät maistuivat.  Muitakin vaellusmatkoja on tehty ja Tampereella koettu oikein kulttuuriakin SMGO!  Queenin musiikki on sitä nuoruusajan musiikkia, jota jaksoin kuunnella erityisesti Bohemia Rhapsody oli suursuosikkini.












lauantai 11. elokuuta 2012

Loma takana, työ edessä!

Töihin paluu tapahtui melko "kivuttomasti".  Torstai oli ensimmäinen päivä ja se tuntui maanantailta :) sitten olikin perjantai ja olipas lyhyt viikko!  Työkaverit olivat entisellään ja työpaikalla muutenkin kuin ennen lomia.

Viikonlopun aikan pitää ehtiä hieman säilömään marjoja, mökkeilemään ja ehkä rokkaamaankin.  Tuossa naapurikunnassa   on tuollainen miljoonanluokan rokkitapahtuma ja jollainlailla pitää olla osallistujana.  Lisäksi omalla paikkakunnalla on myös käytävä mielenkiintoisessa
musiikkitapahtumassa . Oman kylän tapahtumissa näkee tuttuja eniten.

Tänä ilta on monelle urheilijalle ja ainakin penkkiurheilijalle suuri keihäsilta. Onhan nyt Lontoon kesäolympialaiset ja mukana kolme suomalaista keihäsmiestä: Mannio. Pitkämäki ja Ruuskanen.  Eniten peukkuja tietysti miehen  sukulaispojalle Manniolle.  Jännitettävää riittää.  Muutenhan kisat ovat menneet siten, että mitallit ovat kiertäneet melko kaukaa suomalaiset; yksi pronssi ainut saalis ja purjehduksesta.  Ehkäpä tänä iltana lisää :D

torstai 2. elokuuta 2012

Kesän makuja

Torstai alkoi perinteisesti pyörälenkillä :).  Sitten lähdin käymään työpaikkani uusittujen tilojen avajaissa, jossa tapasinkin muutamia tuttavia.  Töihin paluu lomalta ei tuntunut kuitenkaan houkuttelevalta :D.

Kaupan kautta kotiin ja koska on torstai, niin vuorossa oli mansikkamaan noukkiminen, josta saaliina sain VAIN kolme sangollista mansikoita.

Yhteisvoimin niitä on pakastettu, hillottu ja syöty sellaisenaan. Nyt olen sitä mieltä, että mansikat ensi talveksi on säilötty.  Mustikoita ja lakkoja vielä jonkun verran ja viinimarjat mehuiksi; siinäpä sitä puuhaa onkin.

Illalla olisin mennyt kesäteatteriin Kahen akan loukkoa katsomaan, mutta tuo vesisade ja niin harmaa taivas siirsi menon sunnuntaille.  Kesäteatterit ovat hienoa kansankulttuuria, jota ainakin minä tarvitsen ja josta nautin.  Esitykset toki pitää olla hauskoja ja viihdyttäviä.  Niinpä pieni pettymys on Törnävän kesäteatterin Häjyt.