Olla suomalainen!

Täytyy minunkin hehkuttaa itsestään selvää asiaa miten on hieno olla suomalainen. Kliseeltä kuulostaa myös se, että kiitos sotaveteraanien itsenäisestä, suomalaisesta maastamme.  Mutta oikeasti tulee olla kiitollinen niille jotka tekivät isänmaan puolesta työtä ja taistelua vuosikymmeniä sitten.  Oma isäni ei koskaan ollessaan työelämässä ja meidän lapsien ollessa vielä kotona kertonut kokemuksiaan ei Munakukkulalla eikä Ranuan/Lapin alueella.  Nyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ja erityisesti viimeisten vuosien aikana hän, nyt 86-vuotias on kertonut ja kirjoittanut millaista oli kun vihollinen tulitti muutaman kymmenen metrin päässä.  Ihana asia on ollut että isä säästyi vahingoittumattomana ja kamalalta tuntuu kun hän kertoo vieruskaverista joka jäi kentälle.  Ne tarinat pitäisi kaikki kirjoittaa muistiin.

Tänä iltana isänmaallisuus voi nousta taas arvoon arvaamattomaan ja sitä suomalaista sisua tarvitaan jääkiekossakin.  En ole katsonut vielä ainoatakaan peliä, mutta tunnelmilta en ole voinut välttyä.  Tuskin tänä iltanakaan; niin innokasta osallistujaa löytyy meidän perheestä.  Tietysti sitä voisi lähteä ulkoilemaan. Se ei kauheasti houkuta, sillä torstai-iltana oli karhu kuljeskellut postilaatikon läheisyydessä. No, tuskin tulee enää, sillä lenkkeilijä joka otson näki oli sitä mieltä että hän säikähti karhua, mutta karhu varmasti vielä enemmän :). Silti en halua tavata.    

                                                        

Ihmiselämä

Viikko kului työn merkeissä. Tosin perjantaina ehdin kunnostamaan perheen kanssa pihapiiriä ja hieman sisäolojakin mm. vahaten lattiat, mikä ei olekaan ihan helppo juttu ainakaan minulle.  Mutta lopputuloksesta voi kyllä olla positiivisesti iloinen: kaikki näyttää puhtaammalta.  Siivousintoilija en ole, mutta näkyvää lopputulosta rakastan :)

Perjantaiaamusta sen verran, että kävin vesijuoksemassa 45 minuuttia uimahallissa.  Kiitos PeeKoon kannustuksesta!  Olen joskus kokeillut ja silloin tuli sellainen tunne, etten osaa, mutta mukanani oli kaksi kokenutta vesijuoksijaa ja pikakurssituksella aloin "juosta".  Nopeasti aika meni ja se oli niskan kannalta helpompaakin kuin uiminen :)  Tästä eteenpäin taidan jatkaakin vesijuoksulla uimahallikäyntini.

Mutta sitten tuohon otsikkooni Ihmiselämää. Olin tänään perinteisissä suomalaisissa hautajaisissa, mutta jälkeen päin ei jäänyt synkkää ja syyllistä tunnetta niin kuin joskus on käynyt. Siis pappi ei saarnannut, vaan  rovastin muistopuhe oli vainajan elämänkertaa käsittelevä ja se oli mielenkiintoista, vaikka se käsitteli myötä- ja vastoinkäymisiä     - niin kuin jokaisen meidän elämään kuuluu.  Kun on hetki aikaa istua  ja kuunnella toisen ihmisen kertomaa, niin saa ajattelemisen aihetta. Välillä on mietittävä mikä tämä elämän tarkoitus on:  synnytään ja kuollaan ja tämä isomummu ei ehtinyt nähdä pojanpoikansa tyttöä, joka nyt oli 3 kk.

Kuolema aina pysäyttää ja hautajaiset tuntuvat aina yhtä raskailta.  Pitää olla kiitollinen niistä yhteisistä hetkistä, päivistä, vuosista, mitä saamme viettää eri ihmisten kanssa erilaisissa kohtaamisissa eikä vaipua sellaiseen lopullisen menettämisen tunnelmaan.  Eletystä elämästä tulee iloita ja riemulla odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Pyöräilykausi avattu!

Paikkakuntamme pyöräilykausi on oikein viralliselta taholta avattu.  Kunta tarjosi mehua ja pikkuleipiä sekä arvonnan tämän iltapäivän ja illan pyöräilijöille.  Kävin osallistumassa ja pyöräilin reilut 10 km.  Koleassa säässä tuo pikkupyrähdys tuntui ihan riittävältä.  Kovin moni ei ainakaan vielä tässä vaiheessa ollut ehtinyt mukaan pyöräilyyn, mutta toivottavasti illan aikana on paikkakuntalaiset liikkeellä.  Itse säästelen voimiani vähän, sillä tarkoitus on vielä mennä uimaan  1000 metriä.

Uimahalli on tämän viikon auki ja siirtyy sitten kesäkauteen ja on näin ollen suurelle yleisölle suljettu :(.  Harmi, sillä olen vasta erityisesti innostunut uimisesta.  Uimataitoni ei todellakaan ole kummoinen, mutta liikkuminen vedessä on omalla tavallaan helppoa, vaikka tuntuukin jäsenissä illan aikana ja vielä seuraavana päivänäkin.  Pitäisi varmaan mennä aikuisten uimakouluun, jotta löytäisi oikeanlaiset potkut ja käsiliikkeet.  Sitä opittiin lapsena omalla tavalla uimaan, kun joenrantatöyräällä asuttiin ja veteen kirmattiin ainakun vain oli mahdollista ja vanhempien ja erityisesti mummun silmä vältti :).  Nyt tarkenee vasta juhannuksen jälkeen veteen ja vain kastautumaan.

Näitä näkymiä odotellen!